ENNAKKO 16.3: 4.Puolivälierä LeKi - KeuPa HT

15.03.2018

 

LeKi Hockey kausi jatku tänään Masku Areenalla, jossa kotijoukkueen vastaan luistelee kello 18.30 alkavassa neljännessä puolivälieräottelussa runkosarjan voittanut KeuPa HT. Otteluvoitot ovat keuruulaisille tällä hetkellä 3-0, joten lempääläiset ovat pakkovoiton edessä tai kesäloma alkaa pelin jälkeen.

LeKi - KeuPA 16.3

 

Joukkueiden kaksi ensimmäistä puolivälieräottelua olivat tasaisia vääntöjä, mutta keskiviikkona Keuruulla paremmuudesta ei jäänyt enää mitään epäselvyyttä, sillä KeuPa vei peliä enemmän ja vähemmän selvästi. KeuPan hallinnasta kertoo hyvin myös se, että joukkueen maalilla pelannut Lassi Lehtinen oli torjunut 50. minuutin kohdalla ainoastaan kuusi vetoa.

Tuossa kolmannessa puolivälieräottelussa Lempääläisten ongelmaksi muodostuivat kamppailupelaaminen, liike ja ylivoima, joka on takunnut koko puolivälieräsarjan, sillä siinä missä keuruulaiset ovat mätänneet 11 ylivoimasta kuusi maalia, on LeKi pelannut 14 kertaa ylivoimaa saamatta maaliakaan aikaiseksi.

Ylivoiman lisäksi lempääläläisten on syytä kiinnittää huomiota viimeistelyyn. LeKi on pystynyt luomaan joka pelissä paikat useammalle maalille, mutta kolmen ottelun jäljiltä vastustajan verkot ovat soineet ainoastaan kolmesti. Tämä tuntuu jotenkin jopa uskomattomalta, sillä LeKillä on ollut kaikissa kolmessa ottelussa muutama ylivoimahyökkäyksin, mutta mistään ei tunnu tällä hetkellä menevän.

 

Seuraa heitä

Jimi Jalonen oli LeKin tehokkaimpia puolustajia runkosarjassa, mutta pudotuspeleissä pistetili on vielä avaamatta. Tänään tarvittaisiin ylivoimaosumia ja Jaloselta niitä voidaan kyllä odottaa!

Sebastian Kauppila on noussut KeuPa HT:n vahvimmaksi puolustajaksi pudotuspeleissä ainakin pisteiden perusteella; kolmeen otteluun on syntynyt tehot 0+3 ja varsinkin ylivoimalla Kauppila on alati vaarallinen viivapeloite.

 

Pelin kokoonpanot (päivittyvät klo 12 mennessä)

Teksti: Ossi Lindberg

Kuva: Elina Kuivalainen

Design: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage Teknologia © online.fi